YRITYKSET JA MARKKINAT

Miksi lento­asemalle valittiin kiinalaista kiveä?

Lentoasemat ovat näyttäviä näyteikkunoita. Tämän vuoksi esimerkiksi Oslon lentoasemasta tehtiin norjalaisen kiven käyntikortti. Helsinki-Vantaalla rakenteilla olevaan lähtöporttialueeseen käytettiin puolestaan kiinalaista kiveä. Miksi näin, eikö kotimaisuudella ole merkitystä?

Miksi lento­asemalle  valittiin kiinalaista kiveä?

Helsinki-Vantaalla lentoaseman lattioissa on kotimaista graniittia. Uuteen lähtöporttialueeseen valittiin kiinalainen kivi. Matkustajia Helsinki-Vantaalla syyskuussa 2014.

– Helsinki-Vantaan lentoasema on Suomen ylivoimaisesti tärkein lentoasema ja tietenkin Finavian lentoasemaverkoston kruununjalokivi. Kotimaisuus on meille tärkeä asia, jota aina pohdimme. Kyseessä oleva porttialue on kuitenkin tietyllä tavalla väliaikainen ratkaisu, joten sitä ratkaisua ei todella tehty kotimaisia materiaaleja painottaen, kertoo johtaja Jarkko Matikainen Finaviasta.

– En usko, että päätös kiinalaisen kiven käytöstä olisi tehty Lemminkäisen kanssa hinta edellä. Sille vaan ei asetettu erityistä painoarvoa, Matikainen sanoo Hänen mukaansa suuria laajennuksia on kuitenkin edelleen tulossa. Tammikuun alussa alkoi ensimmäinen vaihe, joka valmistunee noin kuluttua ja seuraavia vaiheita on jo valmistelussa. Niiden osalta ei materiaalivalintoja vielä ole tehty.

– Materiaalien valintaan meillä vaikuttaa pääsääntöisesti viisi asiaa: kestävyys, laatu sekä esteettiset arvot. suomalainen muotoilu ja kustannukset. Lentokentän läpi kulkee tiedossa olevien laajennushankkeiden jälkeen vuonna 2020 arviomme mukaan noin 20 miljoonaa ihmistä. Me siis todellakin olemme melkoinen näyteikkuna.

Kotimaisuus on osa estetiikkaa

– Lentoasemana me olemme kovan kilpailun keskellä. Aasian liikenne on meille todella tärkeä, minkä vuoksi nyt käynnistynyt terminaalilaajennus Schengen-alueen ulkopuolisille lennoille on todella tärkeä. Pääosin nämä matkustajat jatkavat Eurooppaan, joten se ei riitä. Myös jatkolentojen on sujuttava, jotta kilpailukykymme säilyy.

– Sujuvuus ja toimivuus ovat siis äärimmäisen tärkeitä asioita, mutta niin on myös yleinen viihtyvyys. Harvat mielellään viettävät aikaa lentokentillä, mutta meidän pitää tehdä matkustajien olo mahdollisimman viihtyisäksi.

– Tähän me voimme vaikuttaa estetiikalla. Siihen kuuluvat materiaalivalinnat ja niissä me pohdimme kotimaisuutta. Olemme käyttäneet puuta, koska se on kotimaista, mutta suomalainen kivi tietenkin yhtä tärkeä.

Lentoasemat ovat mielenkiintoisia kohteita. Ne eivät koskaan ole valmiita, koska matkustajamäärät kasvavat, konetyypit muuttuvat, turvallisuusmääräykset uudistuvat ja liikenteen painopistealueet saattavat vaihtua. Kaikki nämä vaikuttavat suunnitteluun. Vanhan päälle ja viereen on rakennettava uutta.

Tulevien remonttien ja uudisrakennusten suhteen ei todellakaan ole materiaalien osalta tehty vielä päätöksiä, Jarkko Matikainen sanoo.

Haastavia rakennusurakoita

Lentoasema on Matikaisen mukaan erittäin haastava kohde uudistusten ja rakennustöiden kannalta. Kaikki pitää tehdä matkustajien toiminta huomioon ottaen ja pyrkiä häiritsemään mahdollisimman vähän lentoaseman toimivuutta ja viihtyvyyttä.

– Remontit pitää huolella vaiheistaa, pilkkoa ja manageerata hyvin, jotta niissä onnistutaan. Meillä on erittäin toimiva tuote, joka on pärjännyt hienosti kansainvälisissä lentoasemavertailuissa. Tästä me haluamme pitää ehdottomasti kiinni.

Teksti: Tom Kalima

Finavia

Lemminkäinen

Lisää kommentti

Ole hyvä ja anna allaolevaan laskuun oikea vastaus ennen kommentin lisäämistä.
+
=
Muista minut
LUE LISÄÄ AIHEESTA YRITYKSET JA MARKKINAT

1 2 3 4 5 6 7 ... 9 »