YRITYKSET JA MARKKINAT

Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto 2015 Kaavin Kivi Oy:lle

Kasvua ja työllisyyttä

Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto 2015 luovutettiin Kaavin Kivi Oy:lle Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa lauantaina 21.11. Kiuruvedellä.

Kasvua ja työllisyyttä

Valinnan palkinnon saajasta teki Savon Yrittäjien hallitus, joka perusteli palkitsemista mm. seuraavasti:

Kaavin Kivi Oy on loistava esimerkki pieneltä paikkakunnalta alkaneesta kasvuyrittäjyydestä. Yritys perustettiin 26 vuotta sitten hyvin perinteiselle hautakivialalle ja on tänä aikana kasvanut markkinajohtajaksi alallaan. Kaavin Kivi Oy on tällä hetkellä Suomen kovan kiven jalostusyrityksistä toiseksi suurin.

Yritys on kehittänyt tuotantoaan jatkuvasti ja laadukkaasti niin, että se pystyy vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin kiven työstössä ja muotoilussa.
Lisäksi Kaavin Kivi Oy on merkittävä työllistäjä paikallisesti ja alueellisesti.

Kaikki alkoi Merikannosta

Kaavin Kivi Oy on vuonna 1989 perustettu kivenjalostusyhtiö. Yritys sai alkunsa vuonna 1989 kun Eino Lovikka ja Seppo Lehtonen remontoivat Kaavin kunnassa vanhaan navettaan yritykselle väliaikaiset tuotantotilat. Yrityksen ensimmäinen merkittävä työ oli Ukri Merikannon suunnittelema veistos Anadyomene.

Hautakivimalliston suunnittelusta on vastannut yrityksen henkilökunta, päävastuun ollessa toimitusjohtaja Marita Mielosella sekä Elina Kärkkäisellä.

www.kaavinkivi.fi

Lisää kommentti

Ole hyvä ja anna allaolevaan laskuun oikea vastaus ennen kommentin lisäämistä.
+
=
Muista minut
LUE LISÄÄ AIHEESTA YRITYKSET JA MARKKINAT

1 2 3 4 5 6 7 ... 9 »