RAKENNUSKIVI

Länsimetroon luonnonkiveä

Länsimetro käynnistyy elokuussa 2016. Metron asemien näyttävyyteen on kiinnitetty poikkeuksellista huomiota.

Länsimetroon luonnonkiveä

Vaaleaa graniittia lattiaan.

Länsimetroon tulee kolmetoista asemaa. 14 kilometriä pitkän Ruoholahti-Matinkylä -osuuden asemat sijoittuvat Helsingissä Lauttasaareen ja Koivusaareen sekä Espoossa Keilaniemeen, Otaniemeen, Tapiolaan, Urheilupuistoon, Niittykumpuun ja Matinkylään. Toinen vaihe käsittää seitsemän kilometriä pitkän rataosuuden ja viisi uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko.

Luonnonkivi näkyy Länsimetrossa mm. laituritasoilla ja lippuhalleissa. Luonnonkiveä on eri kerroksissa. Arkkitehtitoimisto CJN Oy:n pääsuunnittelija Hannu Mikola sanoo kotimaisen kiven olevan metroasemien käyntikortti. Esimerkiksi Koivusaaren metroasemalla on runsaasti mehevän sävyistä Mäntsälän punaista. 

Asemien suunnittelijat ovat käyttäneet lattioissa luonnonkiveä, hiottua betonia ja jonkin verran mosaiikkibetonia. Kiveä käytetään lisäksi laajasti seinämateriaalina, muureissa ja sokkeleissa sekä ulkoalueilla. Suuria lasipintoja on myös lippuhalleissa.

Tarjouspyyntöihin laatutekijöitä

Elinkaariajattelussa kivellä on ainutlaatuinen asema. Kotimaisessa kivessä on laatuominaisuuksia, joita pitäisi nostaa tarjousvaiheessa teknisesti esille, Hannu Mikkola ehdottaa..
Lauttasaaren asemalle on asennettu Loimaan Kiven toimittamaa kotimaista Viitasaaren vaalea graniittilattia. Lauttasaaren asemalaiturit ovat Viitasaaren vaaleaa kuulapuhallettua graniittia.

Katutason sisäänkäyntihallit Korpilahden mustaa mattahiottua ja hiekkapuhallusraidoitettua kiveä.

- Ulkopuolen katulaatat ja muurit ovat Korpilahden mustaa ristipäähakattua kiveä ja sokkeliverhoilut Korpilahden mustaa poltettupintaista kiveä. Yhteensä Lauttasaaren asemalla on noin 3 000 neliötä erilaisia kotimaisesta kivestä tehtyjä pintoja.

Urheilupuiston ja Matinkylän asemille Loimaan Kivi toimittaa kiviä katupinnoille ja erilaisiin erikoisrakenteisiin, kuten Urheilupuiston katsomotyyppiseen suureen portaikkoon.

Musta gabro ja liuskekivi

Helin & Co Arkkitehtien arkkitehti Jutta Haarti-Katainen kertoo, että Lauttasaaren asemalle valittiin miljööseen sopivat musta gabro ja liuskekivi.

Gabroa käytetään poltettuna asemarakennusten sokkeleissa ja ristipäähakattuna piha-alueiden päällysteenä. Sisällä on kaikissa yleisötilojen lattioissa luonnonkiveä. Katutason kivilattiat ovat liukuesteraidoitettua mustaa gabroa. Viitasaaren vaaleaa graniittia on käytetty lattiapintana laiturihallissa sekä maanalaisessa lippuhallissa.

Matinkylään liuskekiveä

Liuskemestareiden myyntijohtaja Arttu Jokinen kertoo, että kotimainen liuskekivi on hyvin esillä Matinkylän metroasemalla. Jokisen mukaan kotimainen liuskekivi sopii hyvin aseman ilmeeseen. Myös Nilsiän kvartsiittia on hyvin esillä Matinkylän asemalla.

Teksti: Mirkka Kortelainen Havainnekuvat: Länsimetro ja Helin & Co Arkkitehdit

www.liuskemestarit.fi/fi

www.cjn.fi

www.www.lansimetro.fi

www.loimaankivi.fi

www.helinco.fi

Lisää kommentti (2)

Ole hyvä ja anna allaolevaan laskuun oikea vastaus ennen kommentin lisäämistä.
+
=
Muista minut

LUE LISÄÄ AIHEESTA RAKENNUSKIVI

1 2 3 4 5 6