MUISTOJEN PUUTARHA

Kestävyys ratkaisee

Tärkeiden henkilöiden hautakivet on aina pyritty tekemään kestävästä materiaalista, kuten kivestä, minkä vuoksi ne ovat edelleen olemassa ja nähtävillä.

Kestävyys ratkaisee

Seurakunnat päättävät hautapaikoista ja millaisen kiven hautapaikalle saa asentaa. Kiviteollisuusliiton yritykset tuntevat seurakuntien säännökset ja auttavat oikean hautakiven valinnassa. Kuva Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalta.

Hautakiven käyttö hautapaikan symbolina ulottuu ihmiskunnan sivistyksen alkuaikoihin, jolloin sillä kuvattiin erityisesti tärkeiden henkilöiden, kuten kuningasten hautapaikkoja. Egyptiläisissä hautakivissä ajalta 3000 ennen ajanlaskun alkua oli kerrottuna kuka paikkaan on haudattu ja mitä erityisiä urotekoja henkilö on elämänsä aikana tehnyt.

Egyptissä hallitsijoiden hautamonumentit tehtiin usein graniitista, jota saatiin valtakunnan eteläisistä osista ja joka kestää paremmin kuin yleisesti käytetty kalkki-hiekkakivi. Oleellinen asia on myös se, että lämpimässä ilmastossa auringonvalo ja UV-valo haurastuttavat muun muassa puuta lyhentäen muistomerkin käyttöikää, mutta kivi kestää tämänkin rasituksen huomattavan hyvin.

Ensimmäiset kristityille haudoille laitetut kivet ovat 100 -luvulta. Kristinuskon saavuttua Suomeen 1200- luvulla varsinkin tärkeimmät ihmiset haudattiin kirkkoon tai sen ympärille. Varsinaiset hautakivet alkoivat yleistyä 1500- ja 1600 -luvuilla, jolloin kirkkohautojen päälle alettiin tehdä kivisiä kansilaattoja, jotka kertoivat haudatun henkilön teoista ja joissa saattoi olla henkilön kuva tai jopa jonkinlainen veistos tai reliefi.

1800- ja 1900 – luvuilla hautakivi yleistyi myös tavallisten ihmisten haudoilla mutta yleensä aina kautta koko historia hautakivet ja monumentit on tehty kivestä sen kestävyyden vuoksi. 1900 – luvun alkupuolella saatettiin haudoilla käyttää myös puusta ja valuraudasta tehtyjä muistomerkkejä.

Hautakiven kivilajiksi on aina valittu kovia ja kestäviä kivilajeja. Yleisesti voidaan todeta, että kiven kestävyys riippuu sen mineraalikoostumuksesta ja rakenteesta. Kivessä ei saisi olla herkästi rapautuvia mineraaleja kuten esimerkiksi rikki- ja magneettikiisua, jotka aiheuttavat kiveen myös ulkonäöllisiä haittoja.

Hautakivi valitaan ensisijassa esteettisin ja yksilöllisin perustein, mutta myös hinta ja käyttötarkoitus vaikuttavat valintaan. Kiven sijainti hautausmaalla ja ilmasto vaikuttavat esimerkiksi biologisen kasvuston muodostumiseen kiven pinnalle. Sitä kerääntyy varjoisassa ja kosteassa paikassa enemmän mutta voidaan helposti puhdistaa pois, koska se kasvaa vain kiven pinnassa eikä vaikuta kiven kestävyyteen.

 

TEKSTI: HANNU LUODES

KIRJOITTAJA OLI GEOLOGI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUKSESSA.

HÄN KUOLI 9.5.2015.

Lisää kommentti

Ole hyvä ja anna allaolevaan laskuun oikea vastaus ennen kommentin lisäämistä.
+
=
Muista minut
LUE LISÄÄ AIHEESTA MUISTOJEN PUUTARHA

1 2